Frends Technology on avannut uuden toimipaikan Kuopion Technopolis-keskuksessa. Uuden toimiston tavoitteena on palvella entistä paremmin pääosin maakunnissa toimivia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Kovassa kasvussa oleva Frends pyrkii tulevaisuudessa rekrytoiman integraatio-osaajia Helsingin ohella myös Kuopioon.
"Kuopio valittiin keskeisen sijaintinsa ja hyvien liikenneyhteyksiensä takia. Alueella on paljon erittäin mielenkiintoisia ja haastavia asiakkaita, joiden integraatiotarpeisiin meillä on tarjota oikeanlaista osaamista. Kuopiossa on myös tarvittavaa osaamista: kokeneita ammattilaisia sekä alan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita", kertoo Frendsin toimitusjohtaja Aino-Maija Fagerlund. Kuopion toimistoa isännöi liiketoiminnan kehityspäällikkö Jari Kokkonen.
Vuoden 2009 ensimmäinen puolisko on yleisestä taloustilanteesta huolimatta ollut Frendsille kasvun aikaa: yrityksen liikevaihto ja tulos kasvoivat edellisvuoden vastaavaan verrattuna yli 10 % ja Kuopion ohella Frends avasi uuden toimipaikan myös Saksan Münchenissä. "Kasvu merkitsee sitä, että tarvitsemme jatkuvasti osaavia ihmisiä tiimiimme", Fagerlund summaa.
Kuopion toimipiste löytyy osoitteessa:
Microkatu 1, PL 1188
70211 Kuopio
Puh. (046) 712 4008
Faksi (017) 441 1123
