Jouko Holappa
OhjelmistosuunittelijaFrends Technology Oy

"Tulin Frendsille töihin Ohjelmistoyrittäjät ry:n järjestämän Software Success Stories 2008 ohjelman kautta, ensimmäiset haastattelut pidettiin hankkeen vetäjien toimesta ja sain samalla valita kiinnostavimmat hankkeessa mukana olevat yritykset. Vähän ajan kuluttua Frendsiltä tuli kutsu työhaastatteluun. Minulle jäi hauska fiilis jo haastatteluista. Lopputulos oli se, että Frends halusi palkata minut osaksi tuotekehitystiimiään ohjelmistosuunnittelijaksi.
Harrastan vapaa-ajallani vaihtelevasti valokuvausta. Muusikkoa minusta ei ole (ainakaan vielä) tullut, niinpä musiikkiharrasteiksi ovat jääneet hevin kuuntelu, aiheeseen liittyvän kirjallisuuden lukeminen sekä keikoilla käynti. Niin ja tietysti vielä sellainenkin loistoharrastus kuin sähly, kerran viikossa Energia-areenalla frendsiläisten kanssa.
Parasta Frendsillä on mainio työilmapiiri, meillä on täällä onnellinen tuotekehitys. Verrattuna aikaisempiin kokemuksiini, Frendsillä on selkeä tuotekehitystiimi, jossa on yhdessä tekemisen meininki. Yhteiset ja säännölliset palaverit antavat sen, että jokainen tietää, mitä kukakin on juuri sillä hetkellä tekemässä. Myös perjantaisin tuleva Radio Helsingin Paskalista piristää tuotekehityksen työpäivää.
Frendsin kaikki arvot sopivat myös omiin henkilökohtaisiin arvoihini. Yhden arvon voin nostaa ylitse muiden ja se arvo on rehdisti yhdessä. Minulle on tärkeää asioiden tekeminen yhdessä muiden kanssa."